Kartanon isäntä
Lampin kartanon isäntä, varatuomari, Lönnin patruuna K.J. Lönegren syntyi v 1823, yritteliäs liikemies. Perusti Lampin ensimmäisen kansakoulun ja alisti alustalaisensa koulupakkoon.
Perusti kirjaston ja kiinnitti huomiota maatalouden edistämiseen. Hänen kursailematon puhetapansa, taipumus sanoa asiat päin silmiä synnytti ajoittain ilmenevää katkeruutta. Hänen kerrotaan jutelleen alustalaisilleen: Suomalainen ihminen ei ole sen huonompi kuin muutkaan, mutta lamppilaisen täytyy kehittyä ja oppia eikä olla ja elää ihmisten nauruna.
Lähde Ahlaisten historia
Paju
Ei pajusta paistinvarrasta eikä pihlajaista piiskaa, sanoo piippolalainen sananparsi. Keväällä kun pajunkuori saatiin helposti irtoamaan, voitiin siitä kuusenkuoren ohella tehdä kuivaamalla ja silppuamalla parkkia.
Kestävänä ja keveänäkin materiaalina paju on eri puolilla maailmaa ollut myös erittäin käytettyä korinpunontamateriaalia. Luonnonvaraista pajua ei 1800- luvulla enää monin paikoin riittänyt materiaaliksi. Vaikka Suomessa erilaiset käsityöt, kalanpyydysten teko jne. ovat ikivanhaa perua, on pajun käyttö erilaisissa punontatöissä alkanut täällä laajemmin vasta 1800- luvun jälkipuoliskolla. Hiljakseen alettiin Suomessakin ymmärtää pajun arvo.
Paju oli myös tärkeä väline erilaisissa taioissa. Palmusunnuntain virpomisissa heiluteltiin ihmiset tuoreiksi ja terveiksi pajunvarvuilla. Kevään karjan laitumella laskussa oli pajulla tärkeä sija kuten seuraava parkanolainen esimerkki osoittaa: lehmiä ulos laskettaessa keväällä halkaistaan pajun vesa, joka levitetään navetan oven yläpuolelle, joten lehmät tulivat siten kulkemaan pajuvesaportista. Ja kukapa ei tuntisi vanhaa kunnon pajupilliä.
Muita tiedotteen juttuja
Ahlaisten Urheilijoiden laturetki hiihdettiin helmikuun loppupuolella. Laskiaisrieha vietettiin maaliskuun alussa Lampin koululla. Rieha alkoi Hippo - hiihdolla.
Eläminen on polkupyörällä ajamista, ei kaadu, ellei lakkaa polkemasta. Ellet opi nauramaan vaikeuksille, ei sinulla ole enää mitään naurunaihetta, kun tulet vanhaksi.
Lehdessä mainostivat: Pankkipalvelujen kuningas Porin Seudun Osuuspankki Lampin konttori Lähikauppasi palvelee Nordlund Ky Rosendahl ulkokalusteet Poikeljärvi Lamppi Auto ja kone huolto J. Blomster Lamppi