Tietoja Poikeljärven Paviljongista
Paviljonki on rakennettu keväällä 1959 ja avajaisia vietettiin kesäkuussa viikko ennen juhannusta, avajaisorkesterina oli Mertsi Lehtonen yhtyeineen.
Vuosien varrella paviljongilla ovat vierailleet lähes kaikki oman aikakautensa huippuartistit, kuten Reijo Taipale, Eino Grön Erkki Junkkarinen, Irvin Goodman, Danny, Katri Helena, Jukka Kuoppamäki, Marion Rung, Paula Koivuniemi, Frederik, Fredi, Erkki Liikanen, Tapani Kansa, Annikki Tähti, Juha Watt Vainio, Laila Kinnunen ja monet aikansa huiput.Tanssikausi alkoi yleensä vappuna tai viikkoa ennen ja jatkui aina syyskuun loppuun. Yleisradion Lavalauantai ohjelma radioitiin myös kerran paviljongilta, jolloin yleisöä oli paikalla lähes 2000 henkeä.
70-luvun alkupuoli oli yleisömääriltään mahtava, sillä tanssi-iltaisin myytyjen lippujen määrä oli aina lähellä tuhatta kappaletta ja esim. vuonna 1975 vain yhtenä tanssi-iltana myytiin alle 1000 lippua ja koko kesän myytyjen lippujen määrä oli yli 30000 kappaletta.Laskukausi tuli kuitenkin yllättävän nopeasti ja vuonna 1979 tanssien kannattavuus romahti ja tanssit paviljongilla lopetettiin.
Hiljaiseloa riitti aina 1990 luvun puoliväliin, jolloin tanssit taas aloitettiin ja viime vuosinakin on paviljongilla vieraillut muun muassa useita tangokuninkaita ja kuningattaria ja mm yksi tämän hetken suosituimmista artisteista nimittäin Kari Tapio.
Tanssikausi on nykyään huomattavasti lyhyempi, kuin alkukaudella ja aloitus on ollut yleensä viikkoa ennen juhannusta ja päättynyt syyskuun ensimmäiseen lauantaihin Noormarkun markkinatanssien merkeissä.